Järjestöt: Korkeakoulut valmiita tukemaan yhteiskunnan jälleenrakennusta vastuullisesti ja laadusta tinkimättä

Korkeakouluilla on rooli suomalaisen yhteiskunnan toipumisessa koronakriisistä, katsovat korkeakouluja, niiden henkilöstöä ja opiskelijoita edustavat järjestöt. Jälleenrakentamisessa keskeistä on taata koulutuksen korkea laatu sekä turvata opiskelijoiden ja henkilökunnan jaksaminen tulevina vuosina.

Vain tasokkaat ja hyvinvoivat korkeakouluyhteisöt voivat olla mukana luomassa koronakriisin jälkeen tarvittavaa nousua.

Järjestöt muistuttavat, että mahdollisia opiskelupaikkojen lisäyksiä esitettäessä on tärkeää muistaa laajennusten olevan vaikuttavia ainoastaan silloin, kun niitä ei tehdä laadun kustannuksella.

Tasokkaan koulutuksen tarjoaminen ja opiskelijoiden tukeminen edellyttävät aina riittäviä resursseja. Korkeakouluilla on vastuu varmistaa laadukkaat opinnot myös nykyisille opiskelijoilleen, ja tätä paikkojen mahdollinen lisäys ei saa vaarantaa.

Lisäksi henkilöstön jaksamisesta on voitava pitää huolta tilanteessa, jossa koronakriisi on vaatinut monilta merkittävää venymistä.

On hyvä muistaa, että ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa on jo tehty paljon toimia kriisitilanteeseen vastaamiseksi. Jatkuvan oppimisen tarjontaa on lisätty ja avattu myös maksuttomana tutkintokoulutuksen rinnalle. Opettajat ja tutkijat ovat myös tehneet valtavan työn etäoppimisen mahdollistamiseksi poikkeusoloissa.

Järjestöt korostavat, että Suomen tulevaisuuden kannalta on oleellista huolehtia myös tutkimuksen tekemisen edellytyksistä. Koulutuksen laajentaminen TKI-toiminnan kustannuksella olisi erittäin lyhytnäköistä. Vain vastuulliset ja korkeaa laatua ylläpitävät jälleenrakennuskeinot edistävät Suomen toipumista pitkällä aikavälillä.

Järjestöt muistuttavat, että opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt korkeakouluilta esityksiä opiskelijapaikkojen lisäämisestä vuodesta 2021 alkaen. Korkeakoulut käyvät parhaillaan neuvotteluja vuosien 2021-24 tulossopimuksista. Näissä neuvotteluissa käsitellään tulevien vuosien tutkintotavoitteita.

Järjestöt:

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Opetusalan ammattijärjestö OAJ
Professoriliitto
Sivistystyönantajat
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry
Tieteentekijät

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...

Arenen lausunto hallituksen esityksestä patenttilaiksi

Esitetyt muutokset ja uudistukset ovat positiivisia ja prosessia selventäviä....

Järjestöt: Korkeakoulut valmiita tukemaan yhteiskunnan jälleenrakennusta vastuullisesti ja laadusta tinkimättä