Kiinan paras yliopisto haluaa oppia suomalaisesta ammattikorkeakoulukonseptista – Sopimus tehtiin tasavallan presidentti Stubbin vierailun yhteydessä

Suomen tasavallan presidentin Alexander Stubbin Kiinan valtionvierailun yhteydessä allekirjoitettiin ammattikorkeakoulujen Kiina-verkoston ja Kiinan huippuyliopisto Tsinghuan välinen aiesopimus yhteistyöstä, jonka avulla kehitetään yhdessä ammattikorkeakoulutuksen ja tutkimuksen konseptia kiinalaisten korkeakoulujen ja yhteiskunnan tarpeisiin ja kontekstiin.

Kiinassa haetaan nyt laajasti juuri ammattikorkeakoulujen kaltaisesta mallista joustavaa ja tehokasta ratkaisijaa yhteiskunnan moniin haasteisiin, kuten kaupungistumiseen, ikääntymiseen ja tekoälyn mukanaan tuomaan kehitykseen. Kiinassa on laadittu soveltavan tutkimuksen ja koulutuksen vahvistamiseen oma lainsäädäntönsä, joka pitää sisällään oman tutkintojärjestelmänsä omaleimaiseen tohtoritutkintoon asti.

Sopimuksen yhteydessä pidetyssä seminaarissa Tsinghuan yliopistojen edustajien kanssa tuli selväksi, että kiinalainen huippuyliopisto arvostaa erityisesti Suomen ammattikorkeakoulujen systeemistä yhteistyön mallia yritysten ja muiden työelämän organisaatioiden kanssa sekä tähän soveltuvaa pedagogiikkaa, sanoo matkalle osallistunut Arenen toiminnanjohtaja Ida Mielityinen.

Tämä huippuyliopisto samoin kuin Kiinassa laajemminkin katsotaan, että on luotava vahva ja autonominen järjestelmä olemassa olevan sisälle ja rinnalle. Vain tällä tavoin he katsovat voitavan säilyttää sekä huippututkimus että tehostaa korkeakoulutuksen kyvykkyyttä vauhdittaa tutkimukseen perustuvien innovaatioiden syntyä ja kaikkien yhteiskunnan osa-alueiden kehitystä.

Suomen tasavallan presidentin Alexander Stubbin Kiinan valtionvierailun yhteydessä allekirjoitettiin ammattikorkeakoulujen Kiina-verkoston ja Kiinan huippuyliopisto Tsinghuan välinen aiesopimus yhteistyöstä.

Suomalaiset korkeakoulut ovat seuraavan kansainvälistymisen aallon kynnyksellä. Pian voimaan tuleva lainsäädäntö velvoittaa korkeakoulut perimään EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta kustannukset kattavat maksut. Tämä tarkoittaa, että kansainvälisessä yhteistyössä tarvitaan uudenlaista osaamista ja suhteita.

On todella hienoa, että Suomen ylin valtiojohto edesauttaa korkeakouluja tässä vaativassa työssä. Suhteet ja osaaminen on oltava korkeakouluilla itsellään, mutta Kiina on esimerkki valtiosta, jossa oikea-aikainen valtiojohdon tuki merkitsee. Arvostamme kovasti, että tuore tasavallan presidentti näkee suomalaisten ammattikorkeakoulujen potentiaalin ja mahdollisuudet myös kansainvälisessä yhteistyössä, sanoo ammattikorkeakoulujen Kiina-verkoston johtaja, Haaga-Helian vararehtori Jouni Ahonen.

Ammattikorkeakoulujen Kiina-verkoston toimintaa on rahoittanut Opetus- ja kulttuuriministeriö osana Globaalipilottia. Verkostossa on tehty ammattikorkeakoulutuksen konseptointia ja rakennettu yhteistyösuhteita ammattikorkeakoulujen erilaisiin koulutusyhteistyön tarpeisiin kiinalaisten kumppanien kanssa.

China-Network of Finnish Universities of Applied Sciences (UAS) >>

Lisätietoja

Ida Mielityinen, Arenen toiminnanjohtaja, puh. +358 50 594 0731
Jouni Ahonen, Haaga-Helian vararehtori, Kiina-verkoston johtaja, puh. +358 50 518 8151

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arene hakee korkeakoulupolitiikan asiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen

Asiantuntijan tehtävä on vastata kokonaisvaltaisesti ammattikorkeakoulujen korkeakoulupoliittisesta edunvalvonnasta. Työnkuvassa...

Suomen kasvutavoitteet eivät toteudu ilman ammattikorkeakouluja

Kansainväliset raportit ovat johdonmukaisesti nostaneet esille suomalaisten ammattikorkeakoulujen kyvyn...

Tekoälyn käytön vaikutus arviointiin

Korkeakoulut ovat tarttuneet aktiivisesti tekoälyn tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin...

Impact of the use of AI on assessment

Higher education institutions have actively seized the challenges and...

Olethan sinäkin vuoden opettaja?

SAMOK valitsee vuoden AMK-opettajan keväisin ja valinta julkistetaan valtakunnallisilla...

Kiinan paras yliopisto haluaa oppia suomalaisesta ammattikorkeakoulukonseptista – Sopimus tehtiin tasavallan presidentti Stubbin vierailun yhteydessä