Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava perusrahoitusten suhteessa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kesken. Hallitus kohdentaa viimein perusrahoitusta tutkimus- ja kehittämistoimintaan myös ammattikorkeakouluille. Rahoitus toteutuu kuitenkin paljon toivottua pienempänä.   

Ammattikorkeakoulujen tehtäviä on koko niiden olemassaolon ajan jatkuvasti kasvatettu ja tavoitteita muutettu kunnianhimoisemmiksi. Rahoitus on kuitenkin vähentynyt 200 miljoonalla eurolla viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nyt perusrahoitusta leikataan taas lisää, vuositasolla useita kymmeniä miljoonia euroja, joista osa on pysyvää rahoitustason laskua. 

T&K-panostukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen ovat pieniä. Tämä on vastoin näkemystä, jossa korkeakoulut ovat merkittäviä toimijoita Suomen kasvun ja elinvoiman vauhdittamisessa. Tilannetta vaikeuttavat koulutustason nostopaine ja koulutuksesta tehtävät perusrahoituksen leikkaukset.

Ilo T&K-panosten kasvamisesta ammattikorkeakouluille jää pieneksi, kun samalla koulutuksesta leikataan. Osaavan työvoiman saatavuus tulee T&K-tavoitteiden vaikuttavuuden esteeksi ja kalliit investoinnit ovat vaarassa valua hukkaan, varoittaa Arenen puheenjohtaja, toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola.

Erityisesti ammattikorkeakoulujen T&K-rahoitus on jäänyt vähäiseksi. Vuoden 2025 talousarviossa yliopistoille kohdennettu T&K-rahoitus kasvoi 162 miljoonaa euroa, kun taas ammattikorkeakoulujen vain 2,2 miljoonaa euroa. Tutkimusrahoitus on jo lähtökohdiltaan ammattikorkeakouluissa vain murto-osa yliopistojen rahoituksesta, vaikka se on myös ammattikorkeakoulujen lakisääteinen tehtävä, oman profiilinsa mukaisesti toteutettuna.

– Ammattikorkeakoulut ovat työelämäläheisiä ja ne edistävät yritysten tutkimus- ja kehittämistyötä laaja-alaisesti, tehokkaasti ja kysyntälähtöisesti. Suomen elinvoimaa vahvistavan soveltavan tutkimuksen uudistamisen potentiaali on nimenomaan ammattikorkeakouluissa, kuvaa Konkola. 

Korkeakoulujen perusrahoituksen epäsuhta lisää leikkausten aiheuttamia ongelmia. Yliopistojen saama perusrahoitus on kaksinkertainen verrattuna ammattikorkeakoulujen saamaan rahoitukseen. Tämä on erityisen kohtalokasta siksi, että ammattikorkeakoulujen koulutusvastuu on kasvanut voimakkaasti, ja ammattikorkeakouluissa aloittaa jo 2/3 uusista korkeakouluopiskelijoista. Koulutuksen laadun varmistaminen edellyttää myös ammattikorkeakoulussa korkealaatuista, omaan profiiliin pohjautuvaa tutkimus- ja kehittämistyötä. Tämän pohjalta tapahtuu myös nopeatempoisempi innovaatiotyö, mikä onkin nimenomaiseesti ammattikorkeakoulujen lakisääteinen tehtävä.

Lisätietoja

Arenen toiminnanjohtaja Ida Mielityinen, puh. 050 594 0731

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...

Arenen lausunto hallituksen esityksestä patenttilaiksi

Esitetyt muutokset ja uudistukset ovat positiivisia ja prosessia selventäviä....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän