Digivisio 2030 -hankesuunnittelu etenee – digitalisaation hyödyntäminen korkeakoulutuksessa nyt entistäkin tärkeämpää

Suomen korkeakoulut ovat yhteistyössä käynnistäneet Digivisio 2030 -hankkeen. Sen tavoitteena on avata oppimisen kansalliset tietovarannot niin yksilön kuin yhteiskunnankin käyttöön mahdollistaen pedagogiikan kehittymisen ja korkeakoulujen uudistumisen. Poikkeuksellinen nykytilanne on nopeuttanut korkeakoulujen digiloikkaa ennennäkemättömällä tavalla, minkä vuoksi korkeakoulujen yhteisen Digivisio 2030 -hankkeen pitkäjänteinen kehitystyö on nyt entistäkin tärkeämpää.

Digivisiolla on kaikkien suomalaisten korkeakoulujen tuki

Digivisio 2030 -hankkeen juuret ovat opetus- ja kulttuuriministeriön Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 -työssä, joka herätti suomalaiset korkeakoulut keskustelemaan yhteisistä haasteista ja parhaista ratkaisuista niihin. Yksi tunnistetuista haasteista oli digitalisaatio, jonka myötä korkeakoulutus on jatkuvassa murroksessa.  

Helmikuussa 2020 kaikki suomalaiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut allekirjoittivat aiesopimuksen, jossa sitoudutaan edistämään digivisiota ja tekemään yhteinen suunnitelma tuleville vuosille. Digivisiolla on myös opetus- ja kulttuuriministeriön vahva tuki, ja ministeriön erityisavustushaku tarjoaa mahdollisuuden digivision pitkäjänteiseen kehittämiseen.

Hankevalmistelun eteneminen

Digivisio 2030 -hankkeelle on muodostettu ohjausryhmä. Vuonna 2020 ohjausryhmän tavoitteena on hanketoimiston perustaminen ja kokoaikaisen hankejohtajan rekrytoiminen sekä rahoitushakemuksen valmistelu OKM:n erityisavustushakuun. Lisäksi ohjausryhmä laatii hankkeelle kokonaissuunnitelman, tiekartan, ohjausmallin ja konsortiosopimuksen.

Hanketoimiston perustaminen

Digivision operatiivisesta koordinaatiosta vastaa hanketta varten perustettava hanketoimisto. Ohjausryhmä arvioi erilaisia hanketoimiston organisoitumisvaihtoehtoja ja päätti yksimielisesti aloittaa keskustelut hanketoimiston perustamisesta Tieteen tietotekniikan keskus CSC:n kanssa. Keskustelujen peruslähtökohdaksi ohjausryhmä valitsi mallin, jossa hanketoimisto toimisi CSC:n organisaatiossa mutta olisi täysin korkeakoulujen ohjauksessa ja hyödyntäisi tarvittaessa ulkopuolisia palveluja. Neuvottelut CSC:n kanssa on jo aloitettu ja tavoitteena on saada ne päätökseen mahdollisimman nopeasti.  

Hankejohtajan rekrytointi

Hankejohtaja on kriittisen tärkeä resurssi hankkeen onnistumisen kannalta. Hankejohtajan osaamisvaatimukset on kuvattu ja kuvauksen pohjalta käynnistettiin suorarekrytointikonsultin kilpailutus, johon saatiin useita tarjouksia. Haku toteutetaan julkisen haun ja suorarekrytoinnin avulla. Suunniteltu rekrytoinnin aloitus on kesän aikana.

Rahoitushakemuksen laatiminen

Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on tavoitteena avata korkeakoulujen digitaaliseen palveluympäristöön ja sitä tukevaan korkeakoulupedagogisen kehittämiseen suunnattu erityisavustushaku. Haun aikataulu ja yksityiskohdat tarkentuvat lähiaikoina.

Viestintä hankevalmistelusta

Hanketta varten on varattu verkkotunnus digivisio2030.fi. Sivusto on rakenteilla. Toistaiseksi digivision käynnistysvaiheen etenemisestä tiedotetaan Unifin ja Arenen kautta.

Lue lisää Digivisiosta:

Kaikki suomalaiset korkeakoulut vahvasti mukana digivision toteuttamisessa – ohjausryhmän jäsenet valittu ja hankesuunnittelu käynnistyy maaliskuussa >>

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkät för alumner har inletts

Den riksomfattande yrkeshögskoleenkäten samlar in information om de utexaminerades...

Ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely alumneille käynnistyy

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisella uraseurantakyselyllä kootaan tietoa valmistuneiden työllistymisestä, työuran kokonaisuudesta...

Koulutus ei saa jäädä T&K-toiminnan rahoituksen jalkoihin

Eduskunta käsittelee parhaillaan Suomen valtion ensi vuoden talousarvioita. Korkeakoulutuksessa...

Akava ja Arene: Ammattikorkeakouluilla paljon annettavaa Suomen ja Euroopan kilpailukyvylle

Eurooppalaista tutkimusrahoitusta pitää suunnata seuraavalla rahoituskaudella vahvistamaan korkeakoulujen ja...

Digivisio 2030 -hankesuunnittelu etenee – digitalisaation hyödyntäminen korkeakoulutuksessa nyt entistäkin tärkeämpää