Arene: Kehysriihestä tarvitaan kasvun siemeniä hätäavun lisäksi

Hallituksen kehysriihestä tarvitaan kasvun siemeniä hätäavun lisäksi, esittää Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene. Ensimmäisessä vaiheessa on turvattava satojen tuhansien työnsä menettävien ja lomautettavien mahdollisuudet osaamisen uudistamiseen. Toisessa vaiheessa on tuettava yritystoiminnan elpymistä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiorahoituksella.

Ammattikorkeakoulut ja muut oppilaitokset tarvitsevat heti lisää resursseja koulutustarjonnan laajentamiseen. Akuutissa tilanteessa tarvitaan kymmenille tuhansille suomalaisille täydennys- ja muuntokoulutuksia, avointa ammattikorkeakouluopetusta sekä tutkintokoulutusta.

Arene esittää tähän tarkoitukseen 30 miljoonan euron lisärahoitusta.

Toimien painopisteenä on oltava työikäisten osaamistason nostaminen, vastaamaan työelämän nousevaa vaatimustasoa. Uusissa työpaikoissa vaaditaan aiempaa korkeampaa koulutusta. Tätä kehitystä koronaepidemia ja sen tuoma lama eivät muuta.

Ammattikorkeakouluilla on keskeinen tehtävä suomalaisten osaamistason nostossa ja osaamisen jatkuvassa uudistamisessa tulevaisuuden työelämän tarpeisiin.

On suuri vaara, että Suomi ajautuu edessä olevan taantuman jälkeen vielä syvempään osaajapulaan kuin 2010-luvulla talouden kääntyessä nousuun. Koulutus ja jatkuva oppiminen on nähtävä keskeisinä työllisyystoimina kaikilla toimialoilla, Arene korostaa viestissään päättäjille.

Hallituksen on kehysriihessä varauduttava myös elvytyksen toiseen vaiheeseen, jolloin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalla edesautetaan yritystoiminnan palautumista. Kaikki maakunnat kattava ammattikorkeakouluverkko on hallitukselle oiva työkalu tähän.

Erityistä huomiota tulee kohdistaa pk-sektorin ja mikroyritysten toimintaedellytyksiin akuutin tilanteen mentyä ohi. Tukea tullaan tarvitsemaan uuden liiketoiminnan suunnitteluun sekä tuote- ja palvelukehitykseen digitaalisen liiketoiminnan mahdollisuudet.

Arene muistuttaa, että elinkeinoelämän uudelleen rakentaminen kriisin jälkeen vie Suomea kohti digitaalista, hiilineutraalia ja ilmastokestävää taloutta. Tämän perustana on osaaminen.

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...

Arene: Kehysriihestä tarvitaan kasvun siemeniä hätäavun lisäksi