Ammattikorkeakoulut: Sosiaali- ja terveysalan harjoittelumaksuihin menevät rahat tarvitaan laadukkaaseen koulutukseen

Ammattikorkeakoulut maksavat vuosittain noin kahdeksan miljoonan euron edestä sosiaali- ja terveysalan harjoittelumaksuja. Tällä rahalla kouluttaisi vuosittain 1000 sote-alan osaajaa.

Sosiaali- ja terveysalan harjoitteluista 70 % on maksullisia. Ammattikorkeakoulut ovat ainoa koulutussektori, joka maksaa sote-harjoittelumaksuja. Muilla koulutusasteilla maksuista on luovuttu tai valtio korvaa ne.

Maan hallitus on jo linjannut, että harjoittelumaksuista luovutaan tämän hallituskauden aikana osana Sote-uudistusta. 

-Ammattikorkeakoulut vaativat nyt, että lupaukset lunastetaan. Nyt ei ole enää varaa odottaa, sillä ammattikorkeakoulut ovat päättäneet etteivät ne solmi uusille hyvinvointialueille sopimuksia ennen kuin asia on saatu korjattua, sanoo ammattikorkeakouluja edustavan Arenen hallituksen puheenjohtaja Mervi Vidgén

Vuonna 2021 ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalan tutkintotavoitteet nousivat 28 %. Sosiaali- ja terveysalan tutkinnon suorittaa vuosittain yli 10 000 opiskelijaa. Terveydenhuoltoon käytettiin Suomessa vuonna 2019 noin 22 miljardia euroa. Harjoittelumaksujen osuus näistä menoista on alle puoli promillea.

Jaa

Arenen viestit budjettiriiheen

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakoulujen IT-johtajien AAPA-verkoston uudeksi IT-pääsihteeriksi on valittu Ari Rouvari

Filosofian maisteri Ari Rouvari on valittu ammattikorkeakoulujen tietohallintojohtajien verkoston,...

Arene lausui opintososiaalisten etuuksien ja asumistuen indeksitarkistuksista vuosille 2024-2027

Arene suhtautuu kriittisesti hallituksen esityksestä jäädyttää opintotukilain mukaisen opintoraha...

Korkeakoulujen aloituspaikkarahat annettava ammattikorkeakouluille

Hallitus pitää ammattikorkeakoulut juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Suurin...

Ammattikorkeakoulut: Suomessa ei ole yhtään tilaa suvaitsemattomuudelle ja syrjinnälle

Ammattikorkeakouluissa syksyllä 2023 alkaviin opintoihin on paikan vastaanottanut lähes...

Ammattikorkeakouluilla ratkaisevin rooli koulutustason nostossa 

OECD (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) julkaisi taas vertailutiedot...

Ammattikorkeakoulut: Sosiaali- ja terveysalan harjoittelumaksuihin menevät rahat tarvitaan laadukkaaseen koulutukseen