Ammattikorkeakoulut: Kehysriihen TKI-rahoitus odotettu valonpilkahdus

Marinin hallituksen viimeinen kehysriihi näyttää ammattikorkeakoulujen näkökulmasta hiukan valoa. Hallitus esittää uutta 5 miljoonan euron pysyvää rahoitusta ammattikorkeakoulujen TKI-toimintaan ja sen kehittämiseen. Lisäksi hallitus esittää vielä erillistä alueelliseen TKI-toimintaan kohdentuvaa rahoitusta, jossa ammattikorkeakouluilla on merkittävä rooli. Kokonaisuudessaan AMK:jen mahdollisuuksia ei edelleenkään ymmärretä.  

Ammattikorkeakoulut ovat tyytyväisiä, että pysyvällä TKI-rahoituksella annetaan välineitä Suomen elinvoiman parantamiseen. Rahoituksen kohdentaminen juuri ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan perusrahoitukseen on erityisen tärkeää. Ilman viime vuosikymmenen rahoitusleikkauksia, ammattikorkeakouluilla olisi tänä vuonna 150 miljoonaa suurempi budjetti, muistuttaa Arenen puheenjohtaja Mervi Vidgrén.  

Päätetyt verokannusteet edellyttävät laadukkaita ja tehokkaita julkisia tutkimus- ja kehittämispalveluja. Vain tällä tavoin valtaosin pk-yrityksistä koostuva yrityskenttä voi hyödyntää tuen ja hyöty tulee laajasti koko yhteiskunnan käyttöön.  Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamaa alueellista T&K –rahoituksen käytössä on hyödynnettävä ammattikorkeakoulujen verkostoja ja osaamista.    

Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta palvelee työelämää 

Eräs tärkeimmistä ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan lähtökohdista on alueellisiin työelämän kehittämis- ja innovaatiotarpeisiin vastaaminen.  

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan lähtökohta on aina hyödyllisyys sekä tavoite tuottaa lisäarvoa ja elinvoimaa. Niiden työ kattaa jo nyt laajasti työtä soveltavasta tutkimuksesta tuote- ja palvelukehittämiseen ja –muotoiluun. Yhteistyötä toiminnassa tehdään niin pk-yritysten, kansanvälisten suuryritysten kuin julkisen sektorin kanssa, toteaa Vidgrén. 

Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta on kriittistä myös koulutuksen laadulle, joka lepää omaleimaisen tutkimus- ja kehittämistyön varassa.  Erityisesti TKI-toiminnan tuottama osaaminen korostuu ylempien ammattikorkeakoulututkintojen kohdalla, jotka tuottavat tulevaisuudessa merkittävän osuuden tutkimus- ja kehittämisosaamista työelämään.  

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...

Ammattikorkeakoulut: Kehysriihen TKI-rahoitus odotettu valonpilkahdus