Ammattikorkeakoulut avautuvat harkiten

Hallituksen päätös koronarajoitusten purkamisesta mahdollistaa ammattikorkeakoulujen tilojen käyttämisen 14.5 alkaen. Nyt käynnissä oleva opetus tulee jatkumaan kevään etä- ja verkko-opetuksena. Suuri merkitys on, että tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan infrastruktuureja voidaan alkaa käyttää.

Ammattikorkeakoulut ovat tehneet pedagogiset suunnitelmat koko kevääksi, eikä niiden muuttaminen toukokuun kahdeksi viimeiseksi viikoksi ole mielekästä, muuttunutta tilannetta arvioi puheenjohtaja Mervi Vidgrén Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenesta.

Hallituksen päätös oli tärkeä, sillä se mahdollista korkeakoulujen kampuksilla olevien oppimis- ja tutkimusympäristöjen kuten laboratorioiden ja simulaatiotilojen hyödyntämisen.

Kaikkea opetusta ei ole ollut mahdollista viedä verkkoon, Vidgrén summaa kevään tilannetta.

Vidgrénin mukaan rajoitusten päätyttyä lähiopetusta voidaan järjestää pienryhmille tai yksilöllisesti ohjaten kampuksilla sijaitsevissa oppimisympäristöissä. Lisäksi voidaan järjestää tenttejä tai muuta osaamisen arviointia pienryhmille tai yksittäisille opiskelijoille, jos niitä ei voida järjestää verkossa.

Mitä tapahtuu syksyllä?

Syyslukukaudella opetus järjestetään noudattaen silloin voimassa olevia viranomaisten ohjeita ja mahdollisia rajoituksia. Ammattikorkeakouluilla on valmius laajaan etäopetukseen jatkossakin.

Kansainväliset opiskelijat tulevat aloittamaan opintonsa verkko-opetuksessa, koska heidän viisumi- ja oleskelulupahakemuksiansa ei toistaiseksi käsitellä eivätkä he pääse loppukesästä Suomeen.

-Koronapandemialla on suuri vaikutus korkeakoulujen kansainväliseen toimintaan, Vidgrén sanoo.

Henkilöstön ja opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus on pysähdyksissä tai vähäistä niin kauan kuin koronavirus rajoittaa kansainvälistä liikkuvuutta. Tilanne mahdollistaa uusia pedagogisia tapoja kehittää kansainvälisyysosaamista. Näitä ovat esimerkiksi virtuaaliset intensiivikurssit kansainvälisten partnerikorkeakoulujen kanssa.

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...

Ammattikorkeakoulut avautuvat harkiten