Ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely alumneille käynnistyy

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisella uraseurantakyselyllä kootaan tietoa valmistuneiden työllistymisestä, työuran kokonaisuudesta sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon. Kyselyn saa vastattavaksi kaikki viisi vuotta sitten ammattikorkeakouluopintonsa päättäneet tällä kierroksella vuonna 2019 AMK- tai YAMK-tutkinnosta valmistuneet.

Millainen on ammattikorkeakouluista valmistuneiden työ- ja uratilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen? Kantaako amk-opinnoista saatava osaaminen työelämässä?Uraseurantakysely tarjoaa ajantasaista työelämätietoa mm. tutkinnon suorittaneiden työllistymisestä ja urapoluista. Tiedot ovat tärkeitä koulutuksen kehittämisessä sekä opintojen ohjauksessa.

Uraseurantakysely on lunastanut paikkansa osana ammattikorkeakoulujen sidosryhmäpalautetta. Kyselyyn vastaavat alumnit ovat ammattikorkeakoulujen potentiaalisia yhteistyökumppaneita sekä jatkuvan oppimisen palvelujen hyödyntäjiä. Heiltä saatava arvokas tieto kertoo mm. työelämässä tapahtuvista muutoksista ja antaa näin signaaleja koulutuksen laadun ja jatkuvan oppimisen palvelujen kehittämiseen.

Kyselyn tuloksilla on myös suora vaikutus korkeakoulun rahoitukseen. Tulosten perusteella Opetus ja kulttuuriministeriö jakaa ammattikorkeakouluille 3 % perusrahoituksesta.

Vuosittaisen Uraseurantakyselyn kohderyhmänä ovat viisi vuotta sitten ammattikorkeakoulusta valmistuneet

Uraseurantakysely lähetetään 10.10. kaikille vuonna 2019 AMK- ja YAMK-tutkintoihin valmistuneille sähköpostilla ja tekstiviestillä. Ammattikorkeakoulut toivovat, että mahdollisimman moni valmistunut jakaa kokemuksensa opinnoista ja työurastaan. Kyselyn toteuttaa ammattikorkeakoulut yhdessä CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n kanssa.

Aikaisempien uraseurantakyselyn tuloksia löytyy Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta >>

Töissä.fi >>

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...

Ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely alumneille käynnistyy