Ammattikorkeakouluista valmistuneiden uraseurantakysely käynnistyy – yli 27 000 valmistunutta saa vastattavakseen kyselyn

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisella uraseurantakyselyllä kootaan tietoa valmistuneiden työllistymisestä, työuran kokonaisuudesta sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon. Kyselyn saavat kaikki viisi vuotta sitten ammattikorkeakouluopintonsa päättäneet, eli vuonna 2016 valmistuneet.

Uraseurantakysely tarjoaa ajantasaista työelämämätietoa mm. tutkinnon suorittaneiden työllistymisestä, urapoluista ja työelämässä tarvittavasta yleisestä, eri aloille yhteisestä osaamisesta. Tiedot ovat tärkeitä koulutuksen kehittämisessä sekä opintojen ohjauksessa.

Jatkuvasti muuttuva työelämä edellyttää jatkuvaa oppimista ja oman osaamisen kehittämistä. Valmistuneelle ei enää riitä hyvät oman alansa alakohtainen osaaminen vaan opiskelijalla on oltava mm. kyky oppia ja omaksua uutta. Kysely tuottaa tietoa siitä, millaista osaamista ammattikorkeakouluista valmistuneet alumnit itse pitävät tärkeänä viiden vuoden työuran jälkeen, toteaa Arenen toiminnanjohtaja Ida Mielityinen.

Valtakunnallisen kyselyn yhtenä tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, ovatko ammattikorkeakoulusta valmistuneet tyytyväisiä saamansa koulutukseen. Uraseurantakyselyssä on rahoitusmalliin valikoituneita kysymyksiä, joilla pyritään arvioimaan koulutuksen laatua. Rahoitusmalliin vaikuttavien vastausten perusteella Opetus ja kulttuuriministeriö jakaa ammattikorkeakouluille 3 % perusrahoituksesta.

Uraseurantakyselyn kohderyhmänä ovat viisi vuotta sitten ammattikorkeakoulusta valmistuneet.

Uraseurantakysely lähetetään tänä vuonna 13.10. kaikille vuonna 2016 AMK- ja YAMK-tutkintoihin valmistuneille sähköpostilla ja tekstiviestillä. Ammattikorkeakoulut toivovat, että mahdollisimman moni valmistunut jakaa kokemuksensa opinnoista ja työurastaan. Ammattikorkeakoulujen uraseurantakysely toteutetaan samaan aikaan yliopistojen uraseurantakyselyn kanssa.

Aikaisempien uraseurantakyselyn tuloksia löytyy Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta >>

Töissä.fi >>

Jaa

TKI.fi

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Arenen lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029

Lausunnon pääviestit ovat: Hallitus päätti leikata taas nimenomaan korkeakoulujen perusrahoitusta....

Hallitus tekee kohtalokkaat leikkaukset ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen – T&K-lisäeurot lohduttavat vain vähän

Kehysriihen päätös leikkaa korkeakoulujen koulutustehtävän perusrahoitusta. Leikkaukset on kohdennettava...

Mikä on hyväksytty ikäraja Suomessa opiskella korkeakoulututkinto?

Olen kuullut lyhyen ajan sisällä useamman kerran, että ammattikorkeakoulut...

Lisäleikkaukset ammattikorkeakouluista olisivat täysin kohtalokkaita koulutuksen laadulle

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta leikattiin heti hallituskauden alussa merkittävästi. Ammattikorkeakoulujen tilanne on...

Ammattikorkeakoulututkinto vastaa työelämän vaatimuksiin: Alumnit tyytyväisiä urakehitykseensä

Tuoreet tulokset ammattikorkeakoulutuksesta valmistuneiden kokemuksista tutkinnoistaan ovat erittäin positiivisia:...

Ammattikorkeakouluista valmistuneiden uraseurantakysely käynnistyy – yli 27 000 valmistunutta saa vastattavakseen kyselyn