Ammattikorkeakouluista valmistuneet ovat tyytyväisiä koulutukseensa ja työuraansa

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 85 prosenttia ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 87 prosenttia on tyytyväisiä tutkintoonsa.

Valtakunnallisen ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyn perusteella viisi vuotta sitten valmistuneiden tyytyväisyys tutkintoon on kasvanut edellisestä vuodesta. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 85 prosenttia ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 87 prosenttia on vähintäänkin melko tyytyväisiä tutkintoonsa.

Tyytyväisyys tutkintoon on vahvasti yhteydessä vastaajan tyytyväisyyteen työuraansa. Vuonna 2017 tutkinnon suorittaneista 88 prosenttia oli vähintäänkin melko tyytyväisiä työuraansa. Tutkinnon antamat riittävät valmiudet työelämään, mahdollisuus hyödyntää osaamista työssä sekä työnantajan arvostus tutkintoa kohtaan vaikuttavat siihen, miten tyytyväisiä vastaajat ovat tutkintoon

Jo viidettä kertaa toteutettuun valtakunnalliseen uraseurantakyselyyn vastasi melkein 11 000 vuonna 2017 ammattikorkeakoulututkinnosta tai ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta valmistunutta. Tämä on 41 prosenttia kaikista vuonna 2017 valmistuneista. Vastausprosentti kasvoi edellisestä kyselystä.

Uraseurantakysely lähetetään vuosittain kaikille AMK- ja YAMK-tutkinnon suorittaneille Uraseurantakysely tuottaa ajantasaista tietoa valmistuneiden työurista ja työmarkkinatilanteesta, lisäkouluttautumisesta sekä opintojen työelämävastaavuudesta. Vastauksia hyödynnetään mm. koulutuksen kehittämisessä ja uraohjauksessa.

Ammattikorkeakoulujen uraseurantaverkosto järjestää 16.3.2023 tulosseminaarin valtakunnallisen uraseurantakyselyn tuloksista (lisätietoa).

Jaa

Arenen viestit budjettiriiheen

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Korkeakoulujen aloituspaikkarahat annettava ammattikorkeakouluille

Hallitus pitää ammattikorkeakoulut juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Suurin...

Ammattikorkeakoulut: Suomessa ei ole yhtään tilaa suvaitsemattomuudelle ja syrjinnälle

Ammattikorkeakouluissa syksyllä 2023 alkaviin opintoihin on paikan vastaanottanut lähes...

Ammattikorkeakouluilla ratkaisevin rooli koulutustason nostossa 

OECD (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) julkaisi taas vertailutiedot...

Budjettiriihessä vahvistettava ammattikorkeakoulujen tutkimusta ja koulutusta

Hallituksen budjettineuvotteluissa tehdään todella tärkeitä linjauksia tutkimus-, kehittämis- ja...

Kestävä ja vastuullinen osaamisen johtaminen – webinaari 6.10.2023

Tervetuloa kestävä ja vastuullinen osaamisen johtaminen - webinaariin perjantaina...

Ammattikorkeakouluista valmistuneet ovat tyytyväisiä koulutukseensa ja työuraansa