Arenen toivoma innovaatioseteli mukaan hallituksen yrittäjyyspakettiin

Hallitus sopi tiistaina 5.4.2016 vuosien 2017–2020 julkisen talouden suunnitelmasta ja kärkihankkeiden päivityksestä.

Yrittäjyyttä edistävänä ja työllisyyttä vahvistavana lisätoimena elinkeinoministeri Olli Rehn esitteli uudet työllisyys- ja yrittäjyyspaketit tiistaina 12.4.2016. Toimenpiteiden tarkoituksena on kokonaisuudessaan helpottaa mikro- ja pk-yritysten toimintaa ja kehittymistä.

Hallitus on päättänyt toteuttaa kokeilun innovaatio- ja palvelusetelistä osana yrittäjyyspakettia. Innovaatio- ja palvelusetelillä mikro- ja pk-yritysten voivat hankkia omiin tarpeisiinsa parasta mahdollista ulkopuolista asiantuntemusta ja tukea. Setelin avulla yrityksiä kannustetaan esimerkiksi yhteistyöprojekteihin korkeakoulujen tai tutkimuslaitosten kanssa. Yritys voi saada valtiolta setelin, jolla se voi ostaa tutkimus- ja kehittämispalveluita korkeakoululta tai tutkimuslaitokselta. Seteli olisi arvoltaan noin 5000 euroa. Yrittäjyyspakettiin sisältyy myös innovaatiopankki, joka kehitetään vauhdittamaan innovaatioiden ja patenttien parempaa hyödyntämistä ja kaupallistamista.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry pitää työllisyys ja yrittäjyyspakettia sekä erityisesti palvelu- ja innovaatioseteliä erittäin myönteisenä kehitystoimenpiteenä. Arene on aiemmin nostanut esiin suosituksen innovaatiosetelin kehittämisestä Rakenteellisen kehittämisen raportissaan ”Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta”. Seteli luo entistä parempia mahdollisuuksia hyödyntää ammattikorkeakoulujen vahvaa ja monipuolista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan osaamista kehitystyössä.

Arene kiittää hallitusta rohkeasta päätöksestä, erityisesti siihen sisältyvästä palvelu- ja innovaatiosetelistä.

”On hyvä, että innovaatioseteli ollaan nyt ottamassa käyttöön Suomessa. Ammattikorkeakoulut toivovat, että innovaatiosetelin kehittämisessä ja toimeenpanossa kuullaan käyttäjien, kuten yritysten, ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten, näkemyksiä parhaiden mahdollisten toimintamallien ja myöntämiskriteerien löytämiseksi sekä parhaimman yhteiskunnallisen hyödyn saavuttamiseksi,” toteaa Arenen puheenjohtaja Tapio Varmola.

”Näkemyksemme mukaan palvelu- ja innovaatioseteli luo mahdollisuuksia kehittää elinkeinoelämää sekä vahvistaa korkeakoulujen yritysyhteistyötä. Ammattikorkeakouluilla on olemassa valmiit yritysyhteistyöverkostot ja aluekehitystehtävä, joihin liittyvään kehitystyöhön palvelu- ja innovaatioseteli tuo toivottuja lisämahdollisuuksia. Nyt korkeakoulujen on kyettävä vastaamaan tähän positiiviseen haasteeseen,” tiivistää rehtori Tapio Varmola.

Arene kannattaa innovaatiosetelin ja -pankin kaltaisia innovatiivisia ja tulevaisuutta rakentavia toimintamalleja. Palvelu- ja innovaatiosetelin yhteistyöluonne nähdään hyvänä ratkaisuna.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Arene ry
Tapio Varmola
puheenjohtaja

Arene ry
Riitta Rissanen
Toiminnanjohtaja

Arenen kannanotto (pdf)

Jaa

AMK-päivät 2024

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....

EU:n elinvoima edellyttää lisää panoksia soveltavaan tutkimukseen ja kehittämiseen 

Suomen ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkitys on vahvistunut...

Avoimen korkeakoulutuksen maksut kolminkertaistuvat – ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen  

Ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksun korotukseen 45 euroon...

Arenen toivoma innovaatioseteli mukaan hallituksen yrittäjyyspakettiin