Ammattikorkeakoulut vastustavat lisäsäästöjä & valtiovarainministeriön talousarvioesitys 2017

Arene esittää kantanaan, että ammattikorkeakoulutoiminnan rahoitus on turvattava julkisen talouden suunnitelmassa vuosina 2017- 2019. Suomen hallituksen aiemmista kehyspäätöksistä poiketen valtiovarainministeriö esittää jälleen koulutuksen rahoituksen leikkaamista 12.8. 2016 julkistetussa talousarviossa kilpailukykysopimukseen perustuen.

Arenen näkemyksen mukaan kyseessä on ylimääräinen säästö ja periaatteellisena asiana merkittävä asia ammattikorkeakouluille. Ammattikorkeakoulut ovat sopeuttaneet toimintaansa merkittävästi viime vuosien aikana. Ne ovat valmiita tehostamaan toimintaansa edelleen. Valtion toimilta korkeakoulut odottavat johdonmukaisuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Merkille pantavaa on, että viime vuosina ammattikorkeakoulujen kehittäminen ja uudistaminen on toteutettu voimakkaasti alenevassa rahoitustilanteessa. Aiemmilla ja nykyisen hallitusohjelman päätöksillä valtion rahoituksen leikkaukset merkitsevät ammattikorkeakoulujen perusrahoitukseen noin 30 % leikkausta, vuosina 2011 - 2019.

Arenen vahva kanta on, että loppuhallituskaudelle ei tule enää tehdä leikkauksia koulutukseen ja TKI- toimintaan. Suomi tarvitsee uutta osaamista ja TKI- toimintaan perustuvaa kasvua.
Arene tukee Suomen korkeakoulujärjestelmän kehittämisestä ja uudistamista alueellisesti kattavana, profiloituneena kokonaisuutena ja on esittänyt RAKE- projektissaan rohkean vision maailman parhaasta korkeakoululaitoksesta www.arene.fi/fi/ammattikorkeakoulut/vaikuttavuus/rakeselvitys. Visiossa tunnistetaan ammattikorkeakoulujen vahvuudet, koulutuksen tehokkuus, vetovoima, tutkintojen työllistävyys sekä aluekehitystä uudistava ja tukeva tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminta.

Arene ry                                                  Arene ry                                                 
Tapio Varmola                                        Riitta Rissanen 
Puheenjohtaja, rehtori                           Toiminnanjohtaja

 

Arenen kannanotto (pdf) >>